Hämeenlinnan opettajakorkeakoulun VirPe-hankkeen yhtenä osiona on toteutettu oppilaitosjohdon verkkokoulutus. Vaikka koulutus edelleen jatkuu ensi vuoden puolelle asti, tässä hiukan esitarkastelua kokemuksista.
Sisukas esitti kevään korvalla opetusministeri Henna Virkkuselle seuraavat neljä kysymystä ja nyt voimme lukea hänen vastauksensa. Haastaako opetusministeri ammatilliset opettajankouluttajat keskusteluun?
Jari Laukia avaa kirjoituksessaan ammatillisen koulutuksen historiankirjaa. Onko menossa työkouluajattelun uusi tuleminen ammatillisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehittämisessä?
Ensimmäiset Euro-Skills ammattitaitokilpailut järjestettiin syyskuussa 2008 Rotterdamissa. Kilpailutunnelmista raportoivat Kari ja Jarmo ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Oulusta.
Tuomas Eerola esittelee tässä Skills Trainers Academyn ja kuvailee sen merkitystä osallistujille, ammatillisille opettajille ja oppilaitoksille - ammatillisen osaamisen kehittymiselle.
Miten sujuu siirtyminen välittävään, kannustavaan ja luovaan Suomeen? Seppo johdattelee meidät suomalaisen unelman äärelle.
Lauri Kurkela toimi ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Oulussa SISU-hankkeen ajan ja kehitteli toimintamalleja ammatillisten opettajakorkeakoulujen kehittämiseksi.
Haaga-Helian opettajakorkeakoulun johtaja Jari Laukia nostaa pohdittavaksi kysymyksiä kansalaiseksi kasvattamisesta ammatillisen koulutuksen alueella.