Nyt on jälleen ajankohtaista pohtia opiskelun henkilökohtaistamista – sehän on asetettu mm. ops-uudistuksessa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Henkilökohtaistaminen on luonnollinen kysymys. Ovathan ihmiset niin erilaisia – monessa mielessä. Toisaalta maailman muutos ja työelämän muutos kirjavaan postmoderniin suuntaan merkitsee myös mm., että kahta samanlaista työpaikkaa ei liene. Tarvitaan siis erilaista osaamista ja erilaisia näkemyksiä. Näistä yhdessä muodostu rikas kokonaisuus. Tähän ideaanhan oikeastaan koko oppiva yhteisö perustuu.

Verkko tarjoaa uudenlaisen foorumin opiskeluun. Aika vähän on pohdittu, mitä kaikkia uusia vaatimuksia edellä kuvattu merkitsee opetuksessa ja oppimisessa. Edelleen toimitaan perinteisin menoin. Verkko-opiskelun käytänteitä (etenkin aineistoja) olemme kehitelleet Sisu-projektissa.  Vaikka jotakin uuttakin on löytynyt, mieltä askarruttaa se, miten kuitenkin toimitaan vanhaan tukeutuen. Aika pitkälle teemme tekstuaalista aineistoa ja odotamme tekstuaalisia tuotoksia? On kuitenkin paljon oppilaita, jotka oppisivat paremmin kuvista, äänistä, tekemisestä… Joskus olen ajatellut, että koulussa viihtymättömyyden yksi selitys on juuri tämä. Oppilas joutuu toimimaan tavalla, joka ei ole hänelle luontaista.

Ei myöskään ole juurikaan näkyvissä henkilökohtaistamista. Kaikille annetaan aika lailla yhteinen oppimistehtävä, jonka reunaehdotkin usein ovat rajatut.

On ymmärrettävää, että yksityisen opettajan rahkeet eivät voi riittää hienojen multimediaesitysten ja muiden laadukkaiden aineistojen tekoon. Mutta … onko meillä jo lähtökohta uusia innovaatioita poissulkeva? Esim. vaikka oppimisalustat ovat askel eteenpäin, ne omalla tavallaan rajaavat opettajan ja oppijan tekemisiä. Meillä opettajankouluttajilla on ainutlaatuinen asema siinä, että meillä on paljon osaavia ihmisiä opiskelijoina. Kuinkahan voisimme vapauttaa heidän osaamisensa ja innovaationsa yhteiseen käyttöön? Olisiko mahdollista fokusoida verkko-opiskelun problematiikkaa niin, että tämä voimavara voisi hyödyntyä kokonaan uuden oppimis- ja opetuskulttuurin rakentamiseen? Voimmeko löytää niitä keskeisiä elementtejä, joihin voimamme suuntaisimme? Sirpaleinen ja koordinoimaton työ ei synnytä synergiaa. – Olisiko tässä haastetta Sisun jatkoprojektille?

Seppo Helakorpi