Harri Kukkosen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja Ohjauskeskustelu pelitilana - erialaisuus ammatillisen opettajaopiskelijan ohjaamisessa tarkastettiin 19.6.2007 Tampereen yliopistossa. Hän kertoo tässä tutkimuksestaan.
Ammatillisen opettajankoulutuksen perinteeseen kuuluu, että opetusharjoittelujaksoa ohjaavalla opettajalla on asiantuntemusta ja opettajakokemusta samalta koulutus-, ammatti- tai opetusalalta, jonka opettajaksi opettajaopiskelija on kouluttautumassa. Oman tutkimukseni keskiössä on ollut ohjausasetelma, jossa perinteisestä didaktisesta ajattelusta poiketen tuon substanssin asiantuntemus onkin opettajaopiskelijalla.
Käytän tällaisesta asetelmasta nimitystä erialaisuuteen perustuva ohjauskeskustelu (EPOK). Viisi kokenutta ohjaavaa opettajaa kirjoitti kokemuksistaan EPOK:sta ja näitä tarinoita täydensin myöhemmin keskusteluhaastatteluilla. EPOK:n jäsentäminen ja analysointi antoi aineksia ryhtyä kehittämään uutta näkökulmaa yleensäkin ohjauskeskusteluun.
Vaikka EPOK on epätyypillinen ohjausasetelma, se on osa ammatillista opettajankoulutusta ja opettajaopiskelija joutuu siinäkin kosketuksiin ammatillisten opettajien yhteisön virallisten ja epävirallisten käytäntöjen, oletusten ja velvoitteiden kanssa. Matkaa tuon yhteisön jäsenyyteen on mahdollista ja myös syytä tarkastella muistakin kuin oppiaineen perspektiivistä.
Ammatillinen opettajuus ei ole valmis rakennelma, joka on välitettävissä opettajaopiskelijalle. Se on ennen kaikkea prosessi, jossa ohjaava opettaja on hetken aikaa kanssakulkijana, oppimisen virikkeiden antajana ja huomion suuntaajana kohti uusia kokemuksia. Ohjaava opettaja toimii eräänlaisella rajapinnalla, jossa opettajaopiskelijan käsitykset opettajana toimimisesta ja kulttuuriset mallit ammatillisesta opettajuudesta kohtaavat. Ohjaavan opettajan voi sanoa toimivan sillanrakentajana opettajaopiskelijan matkalla kohti ammatillisten opettajien asiantuntijakulttuurin jäsenyyttä. Kenties onkin niin, että EPOK:ssa potentiaalinen epävarmuutta aiheuttava elementti, ohjaavan opettajan substanssin asiantuntemuksen puute, kääntyy positiiviseksi ilmiöksi, sillä se jossakin mielessä pakottaa tai ainakin ohjaa fokusoimaan keskustelua myös muualle kuin opetuksen sisältöihin.
Näiden tulosten perusteella aloin hahmotella ohjauskeskustelulle uutta teoreettista jäsennystä, jossa otetaan huomioon sekä henkilökohtainen, yhteistoiminnallinen että kulttuurinen näkökulma. Otin käyttöön termin positiointi kuvaamaan EPOK:ssa tapahtuvaa toimintaa. Keskustelutilanteissa on kyse sosiaalisesta toiminnasta, jossa osanottajat pyrkivät ilmaisemaan käsityksiään ja myös vaikuttamaan toisiinsa. Näistä keskustelussa tunnistettavista asemista tai sijoittumisista käytin nimitystä positiointi.
Ohjauskeskustelu on monitasoinen toiminnan tila, jossa keskustelun keskiössä voi olla opiskelijan, työelämän, ammatillisen opettajankoulutuksen, hallinnon, opetussuunnitelman, oppilaitoksen käytäntöjen, oppisisällön, vuorovaikutuksen jne. näkökulmia. Oppisisältö on siis yksi taso myös silloin, kun ohjauskeskustelun osapuolet ovat samalta alalta. Näin ohjauskeskustelussa eivät ole tärkeitä pelkästään sisällöt tai sisältöjen opettamisen menetelmät vaan erityisesti ammatillisena opettajana olemiseen liittyvät kysymykset. Keskeistä on, millaiseksi ammatillinen opettajuus ymmärretään, miten siitä oletetaan saatavan tietoa ja miten sen oletetaan rakentuvan.
Ohjauskeskustelun voi ymmärtää yhteistoiminnalliseksi pelitilaksi, jossa rakennetaan ammatillista opettajuutta positioimalla itseä ja toista eli asemoimalla itsensä ja toisen uusiin asemiin suhteessa toisiinsa ja ammatilliseen opettajuuteen. Positiointinäkökulma on varteenotettava vaihtoehto sekä ohjauskeskustelun teorian että käytäntöjen kehittämisessä. Esimerkiksi perustaa ja perusteluja dialogille voisi etsiä pikemminkin positioimalla tuotetuista tiloista kuin osapuolten intrapsyykkisistä piirteistä tai kyvyistä. Kehittämääni teoreettista jäsennystä voi pitää uutena peruslähtökohdallisena asenteena ohjaamiseen. Kehittämääni jäsennystä voi pitää uutena peruslähtökohtana asenteena. Ohjauskeskustelun ymmärtäminen pelitilaksi, jossa tuotetaan kertomuksen avulla omaa identiteettiä, auttaa ymmärtämään tradition ja henkilökohtaisen yhtäaikaista läsnäoloa ohjaustilanteessa. Uskon, että tätä ohjauksellista lähestymistapaa voi laajentaa myös ammatillisen opettajankoulutuksen ulkopuolelle eli sitä voi soveltaa laajemminkin ns. ihmistyön kentällä.
Tutkimukseni tulokset ja niistä johdettu teoreettinen jäsennys perustuvat tarinoihin ja kokemuksiin ammatillisen opettajankoulutuksen asiantuntijakulttuurissa. Lähtökohtanani ei ollut ammatillisen opettajaopiskelijan ohjaamisesta vallitsevien oletuksien ja käytäntöjen hylkääminen. Kyse on siitä, että toisenlaisesta lähtökohdasta tarkasteltuna ohjauskeskustelu näyttäytyy erilaisena kuin mihin on totuttu ja siten edellyttää myös erilaisia perusteluja ohjaustoiminnalle. Tutkimukseni ei siis ole kannanotto ammatillisen opettajankoulutuksen hallinnolliseen tai strategiseen muuttamiseen. Vaikka ohjaavalla opettajalla ei olisikaan oppiaineen sisältöjen asiantuntemusta, hän on kuitenkin ammatillinen opettaja, sen asiantuntijakulttuurin jäsen, johon opettajaopiskelija on ”matkalla”.
Ehdotukseni tutkimuksen pätevyysalueen laajentamisesta ammatillisen opettajankoulutuksen ulkopuolelle perustuu siis ajatukseen yhteistoiminnassa tapahtuvasta narratiivisesta identiteettityöstä ja positioinnin käytöstä ohjaustilanteessa tapahtuvan toiminnan ymmärtämisessä. Ammatillisen opettajuuden ja ohjaamisen kysymyksiä on syytä pitää avoimina, ja niitä on syytä kysyä jatkuvasti uudelleen. Tutkimustani voi pitää lähinnä ehdotuksenomaisena puheenvuorona ammatillisen koulutuksen, ammatillisen opettajankoulutuksen sekä ohjaamisen tutkimuksen ja käytäntöjen kehittämisessä.
Harri Kukkonen on
Tietoa väitöskirjasta joka ilmestyy myös elektronisesti. Asiaa on kommentoinut myös sivistys.net.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|