Yhteisöllisyyttä on viime vuosina huudettu apuun ratkaisemaan koulussa ilmeneviä ongelmia. Epämääräisyydestään huolimatta yhteisöllisyyskeskustelu on tarpeen. Siinä opettajan työ näyttäytyy osana laajempaa verkostoa, jossa ongelmien ennakointi, moniammatillinen yhteistyö ja viestintä korostuvat. Opettajien yhteistyö on koulun kehittämisen ytimessä ja siksi se on ollut kouluorganisaation ja opettajan työn kehittämisen tutkimusalueena pitkään. Yhteistyötä korostetaan yhä enemmän opettajankoulutuksessa, täydennyskoulutuksessa ja koulun sisäisessä kehittämisessä. Vaatimukset opettajien keskinäisen, opettajien ja oppilaiden välisen sekä opettajien ja työelämän edustajien dialogin voimistamiseksi ovat kasvaneet. Siksi ryhdyin tutkimaan, mitä yhteistyö ja kollegiaalisuus opettajalle merkitsevät osana opetustyötä ja sen kehittämisen käytäntöjä.

Yhteistyötä on ymmärrettävä

Kollegiaalinen yhteistyö ei ole pelkkä organisointi- ja järjestelykysymys, vaan se on yhteydessä opettajan omiin tulkintoihin opettajuudesta. Nämä tulkinnat ovat saattaneet eristää opettajaa omista kollegoistaan työyhteisössä. Samalla työyhteisö, tässä ammattikorkeakoulu, on yhteistyötä määrittävä konteksti. Tutkimukseni sijoittuu siten organisaatiotutkimuksen ja opettajan ajattelun tutkimuksen välimaastoon. Opettajien yhteistyö on ollut tutkimuksen kentällä usein osana koulun kehittämisen strategioita, oppivan koulun sisäistä verkostoitumista ja opettajien ammatillista kehitystä, mutta kollegiaalisuuden merkitystä ja sen yhteyttä oppilaitoksen kulttuuriin ei ole paljon tutkittu opettajien omien kokemusten valossa. Ammattikorkeakoulututkimuksen kokonaisuudessa opettajuuden tutkimus erottuu selvästi olemassa olevana, mutta lukumääräisesti suhteellisen vähäisenä tutkimussuuntauksena. Tutkimukseni tarkoituksena oli ymmärtää paremmin opettajien yhteistyötä, sen edellytyksiä ja esteitä osana kehittyvää ammattikorkeakoulua. Laadullista tutkimusorientaatiota perustelin sillä, että ymmärtääkseen opettajien yhteistyön merkitystä koulun käytännöissä, tutkimuksessa on paneuduttava opettajan omaan kokemukseen kollegiaalisuudesta. Päädyin aineiston keruussa yksilö- ja ryhmähaastatteluihin.

Opettajat yhteistyön areenalla

Yhteistyön merkitykset sisälsivät sekä kokemuksen opettajuudesta että ammattikorkeakoulusta organisaationa. Opettajan työn jäsentäminen opetus-, vuorovaikutus- ja hallintoareenaksi auttoi ymmärtämään opettajien puhetta työn eri ulottuvuuksista ja luonteesta. Opettajan työn luonne ilmenee opetusareenalla työn itsenäisyytenä. Valta oman työn sisältöihin ja menetelmiin ilmentää autonomista opettajakulttuuria. Hallintoareenan vaikutus tunkeutuu opettajan toimintaan strategiatyön, toimintasuunnitelmien, opetussuunnitelmatyön ja laatujärjestelmien kautta. Tätä aluetta opettajat kuvaavat byrokratiaksi, joka on irrallaan arkityöstä tai vain väljästi siihen sidoksissa. Vuorovaikutusareenalla on kyse opetuskulttuurin ja hallintokulttuurin kohtaamisesta. Vuorovaikutusareenalla on kyse opetuskulttuurin ja hallintokulttuurin kohtaamisesta. Tämä ilmenee informaalina ja formaalina yhteistyönä. Informaali yhteistyö tarkoittaa spontaania suunnittelua, tukea, apua, vinkkejä ja rentoutumista, minkä avulla arjessa jaksetaan. Formaalissa yhteistyössä vuorovaikutusta määrittelevät hallinnolliset normit, johtamissuhteet ja päätöksenteko. Vuorovaikutusareenalla kohtaavat siis yhtäältä opettajien pyrkimys epäviralliseen yhteistyöhön ja arjen hallintaan ja toisaalta hallinnon pyrkimys työn organisointiin, arviointiin ja ennakointiin pitemmällä aikavälillä.

Autonomia tulkinnan avaimena

Opettajan ammattitaitovaatimusten laajentuminen pedagogisista ja didaktisista taidoista kohti yhteistoimintaa ja verkostotyötä on tosiasia, jonka merkitys opettajan ammattikulttuurille on vasta avautumassa. Kollegiaalisessa yhteistyössä on kyse siitä tilasta ja niistä mahdollisuuksista, joita opettajilla on yhteistyöhön. Siinä mielessä toimintaympäristön merkitys ei ole vähäinen. Silti opettajan oma ajattelu nousi keskeiseksi yhteistyön lähtökohdaksi ja se korostui enemmän kuin toimintaa kehystävät organisaatiorakenteet. Opettajien keskinäinen yhteistyö perustuu joko rajoja ylläpitävään autonomian individualistiseen tulkintaan tai yhteisölliseen, sosiaalista riippuvuutta korostavaan tulkintaan. Autonomian individualistinen tulkinta saattaa johtaa vieraantumiseen yhteistyön mahdollisuuksista, jolloin erilaiset yhteistyön tavat ovat vain tuen hakemista oman työn tekemiselle. Yhteisöllinen tulkinta johtaa sen sijaan helpommin sellaiseen rajojen ylittämiseen, jossa yhteistyö nähdään välttämättömänä osana opetusta ja sen tavoitteiden saavuttamista. Silloin yhteistyö edistää positiivista riippuvuutta ja edistää myös ammattikorkeakoulun kulttuurin muodostumista yhteistyötä tukevaksi.

Asiantuntijakulttuurissa opettajan itsenäisyyttä arvostetaan yleensä ammattitaidon tunnuspiirteenä. Opettajien työssä tämä voi johtaa yksilöllisyyden ylikorostumiseen, eli yhteistoiminnallisuus tulee osaksi opettajan toimintaa vasta silloin, kun ei pärjätä yksin. Yhteistyötaidot kiinnittyvät aina yksilön omaksumiin tekemisen tapoihin ja muuhun osaamiseen, mutta kun koulua tarkastellaan asiantuntijayhteisönä, yhteisöllisyyden vaatimus ulottuu toiminnan kehittämisessä vielä syvemmälle. Kyse ei ole vain yksilöasiantuntijan lisääntyvästä taitovaatimuksesta, vaan historiallisesti kehittyneemmästä tavasta tehdä työtä, jossa määritellään yhdessä työn kohde, tavoite ja menetelmät.

Yhteistyö on sosiaalista pääomaa

Koulutusjärjestelmän vakiinnuttua kiinnostus ammattikorkeakoulun sisällä kohdistuu sisällölliseen ja pedagogiseen kehittämiseen. Kehittämisen painopisteinä ovat aktiivinen oppija ja käytännön yhteistyö työelämän edustajien kanssa, ja näiden painotusten myötä korostuu kollegiaalinen yhteistyö. Tutkimuksessa käytetty areenamalli paljastaa keskeiseksi haasteeksi sellaisen vuorovaikutusareenan luomisen, jossa moniammatillisuus tukee jaettua asiantuntijuutta, ei individualismia ja yksin yrittämistä. Opettajuuden keskeinen ulottuvuus on yhteistyökulttuurin kehittäminen jatkuvan ammatillisen dialogin kautta. Opettajuuden keskeinen ulottuvuus onkin yhteistyökulttuurin kehittäminen, joka syntyy vain jatkuvan ammatillisen dialogin kautta. Keskustelua voisi organisaatiossa edistää kehittämällä arviointivälineitä yhteistyöhön liittyvien perusolettamusten tiedostamiseksi. Myös sosiaalisen pääoman käsite tuo mielenkiintoisen näkökulman opettajien yhteistyölle: tätä pääomaa voidaan tuhlata korostamalla riippumattomuutta tai luoda sitä lisää mahdollistamalla erilaisia rajanylityksiä. Opettajakoulutuksessa voidaan parhaiten vaikuttaa asiaan antamalla tilaa opettajuuden erilaisille tulkinnoille. Samalla huomataan, että siinä käytännön yhteisössä, jonka opettajankoulutus eri muodoissaan mahdollistaa, voi jokainen löytää oman äänensä opettajana. Mahdollisuuksien avaaminen on opettajankouluttajan tehtävä, ja siinä onnistuminen voi antaa opiskelijalle malleja kollegiaaliseen yhteistyöhön jatkossakin.

Savonmäki, Pasi 2007. Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa. Mikropoliittinen näkökulma opettajuuteen. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 23. Julkaisu myös verkossa
Kuva lektiosta, Markus Hallinen.

Pasi toimii kouluttajana Työvoimaopistolla Jyväskylässä, pasi.savonmaki(at)tem.fi

Toimituksen (Helin) kommentti: Yhteistyö on voimaa tosiaan ja viikingit näyttivät meille mallia ammatillisten opettajakorkeakoulujen päivillä joulukuussa.